VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA TOIMINTAKERTOMUS 2021

PEKOLAN ISKU RY
Lintulantie 85
13900 PEKOLA

Johdanto

Vuonna 2021 seuramme kilpaileva laji oli salibandy.
Johtoelimet ja toimikunta
Vuosikokous pidettiin 14.3.2021.
Seuran puheenjohtajaksi valittiin Aki Töyrylä, 
varapuheenjohtajaksi Juha Kilpiäinen, 
taloudenhoitajaksi PetriRantamäki ja sihteeriksi Heidi Piittinen.
Muiksi jäseniksi valittiin Jani Kuossari, Jonna Salonen, Lasse L. Lilja ja Sakari Mikkonen.

Johtokunta kokoontui vuonna 2021 yhteensä viisi kertaa. Lisäksi joukkueilla oli omia palavereita.

Varainhankinta
Varoja hankittiin jäsenmaksuilla. Joukkueilla on lisäksi omia
varainhankintatoimia. Hattulan kunta avusti seuraa 7000€ perusavustuksella.

Seuran jäsenmäärä
Seurassa on yhteensä 325 harrastavaa jäsentä.

Tiedotus
Toiminnasta tiedotettiin seuran kotisivujen kautta, sekä Facebookissa. Jäseniä on myös tiedotettu sähköpostitse.

Koulutus
Järjestökoulutus järjestetiin syksyllä, mutta Pekolan Iskulta ei saatu edustusta.

Salivuorot
Salivuoroja varattiin Juteinikeskuksesta, Hattulan yhteiskoulun salista, Hurttalan koululta ja Poltinahon
salibandyhallista. Lisäksi vuoroja oli varattu Elenia areenan kuntosalilta. Salibandyn sarjapelaajien salivuorot
painottuivat Juteinikeskukselle.

Lajien joukkueet ja yhteishenkilöt

Laji Joukkueen nimi     Joukkue Vastuuhenkilö
Salibandy SBM1 Miehet 1 Hannu Kauranen
Salibandy SBM3 Team Pekis Juho Ojanen
Salibandy Team Pekis II Aki Töyrylä
Salibandy SBM5 Team Pro Stata Sami Pohjavirta
Salibandy SBM4 harraste SBM harraste Juha Kilpiäinen
Salibandy SBN1 Naiset 1 Tiina Pitkänen
Salibandy SBN2 Naiset 2 Pia Muilu
Salibandy SBN3 Naiset 3 harraste  Jonna Salonen
Salibandy SBJ-04/05 B-juniorit Sakari Mikkonen
Salibandy SBJ-07 Pojat D1 Aki Töyrylä
Salibandy SBJ -08-09 pojat ja tytöt Juha Kilpiäinen
Salibandy SBJ -10-11 pojat ja tytöt Sanna Salonen
Salibandy SBJ -12-13 pojat ja tytöt Vesa Mattila

Miehet 1
Kaudella 2021-2022 Pisku pelaa Sisä-Suomen lohkossa 5-divisioonaa. Edellinen kausi loppui koronarajoitusten takia
kesken ennen aikojaan ja kautta ei pelattu loppuun. Sarjataso pysyi samana kuin oli edellisellä kaudella. Uudelle
kaudelle oli hieman haasteita saada joukkuetta kasaan kun useampi pelimies lopetti ainakin toistaiseksi uransa
sarjapelien osalta kun ei nykyisessä pandemia tilanteessa ollut innostusta lähteä sarjapelejä pelaamaan ja jokunen
pidempi aikainen loukkaantuminenkin on joukkueen kokoonpanoon vaikuttanut. Lisenssin maksaneita pelaajia on
tällä hetkellä 14, mutta tästäkin määrästä on pari pelaajaa jo tippunut loukkaantumisen takia loppukaudeksi pois.
Joukkue on treenannut maanantaisin ja keskiviikkoisin poltinaholla ja harmillisesti on välillä ollut haasteita saada
treeneihinkin tarpeeksi väkeä mukaan, vaikka treenivahvuudessa pitäisi olla kymmenen pelaajaa vielä enemmän
kuin sarjapeleihin tällä kaudella osallistuu. Huomaa selvästi että nykyinen pandemia tilanne vaikuttaa myös
halukkuuteen lähteä porukalla treenaamaan ja kotona on pysytty pienissäkin flunssaoireissa. Onneksi kuitenkin
olemme välttyneet koronatapauksilta ja sarjapeleihin on saatu tarvittava kokoonpano jalkeille.

Team Pekis
Uuteen kauteen valmistautuminen aloitettiin vaikeista lähtökohdista, kun edellinen valmentaja siirtyi urallaan
eteenpäin ja itse aloitin valmentamaan ensimmäistä kertaa millään sarjatasolla. Lisäksi edellisen kauden pelaajia
lähti valmennuksen mukana pelaamaan A-junioreiden SM-sarjaa. Positiivisen asiasta tekee se, että huomataan
Pekolan Iskun tarjoavan nuorillekin pelaajille ponnahduslautaa eteenpäin uralla kovempiin sarjoihin. Kesällä
aloitettiin uusien pelaajien kartoitus lähteneiden tilalle ja sovittiin yhteistyöstä Pekolan Iskun junioreiden kanssa.
Muutamia uusia pelaajia joukkueeseen saatiin, mutta kun vielä aikaisemmin lähteneiden lisäksi muutama pelaaja
ilmoitti hieman ennen kauden alkua lopettavansa, jouduttiin kauteen lähtemään kolmen maalivahdin ja 12
kenttäpelaajan voimin.
Kesä harjoiteltiin yhdessä Team Pekis2 -joukkueen kanssa kaksi kertaa viikossa. Syksyllä kauden alkaessa saimme
joukkueeseen vielä yhden uuden pelaajan, mutta kausi jouduttiin aloittamaan ja todennäköisesti viemään läpi
kolmen maalivahdin ja 13 kenttäpelaajan voimin. Pelaajamäärä 3.divisioona tasolle on hyvin pieni, ja vielä joukkueen
pelaajiston suuren vaihtuvuuden takia, pelin kehittämistä ei päästy jatkamaan viime kauden pohjalta vaan
pelitavalliset asiat oli aloitettava lähes alusta. Pelitapa-asioiden harjoittelemista haittasi myös se, että keskimäärin
omia pelaajia harjoituksissa oli mukana kahdeksan kenttäpelaajaa. Kaikki oli aloitettava jälleen puhtaalta pöydältä ja
vähäisen pelaajamäärän takia kauteen valmistautumisessa jouduttiin antamaan tasoitusta.
Nyt noin puolessa välissä kautta aletaan olemaan siinä pisteessä pelin kanssa, jossa olisi pitänyt olla ennen kauden
alkua. Tähän vaikuttanut se, että pelaajalista oli oikeastaan valmis vasta kauden jo alettua ja vasta silloin päästiin
kehittämään peliä. Syksy ja talvi harjoitellaan kaksi kertaa viikossa. Harjoituksiin on tuonut helpotusta, kun seuran
vanhimmat juniorit ovat olleet mukana viikon toisissa harjoituksissa ja näin harjoituksiin on saatu noin 15
kenttäpelaajaa ja harjoituksia on voitu viedä ihan eri tavalla läpi.
Seuran vanhimmat juniorit ovat auttaneet myös pelitapahtumissa, jolloin lähes jokaiseen peliin on saatu kolme
kentällistä pelaajia. Sarjapelejä on ehditty tämän kauden aikana pelaamaan tähän mennessä yhdeksän. Sarjapelit
ovat sujuneet vaikean tilanteen mukaisesti, mutta on ollut mukava nähdä seuran omia junioreita mukana peleissä ja
selviävän peleissä mukana hyvin. Myös peleissä havaittu kehittyminen, mitä pidemmälle kausi on mennyt, on ollut
positiivinen signaali siitä, että asioita tehdään oikein, kun vaan laadukkaasti päästään harjoittelemaan ja tätä on
auttanut seuran omien junioreiden mukana olo harjoituksissa. Tällöin on päästy nostamaan vaatimustasoa ja
harjoitusten laatu on korkeampi, kun mukana on enemmän pelaajia.

Team Pekis II
Alkuvuodesta 2021 salit oli kiinni eikä turnauspelejä pelattu pandemian takia ja lopulta salibandyliitto päätti perua
koko kauden. Mikään joukkue ei pudonnut eikä noussut sarjatasoltaan. Kesällä pääsimme aloittamaan
saliharjoittelun juteinikeskuksella 2. kertaa viikossa ensin yhdessä Pekis1 kanssa ja lopulta 1.kerta viikossa oman
joukkueen kesken. Syksyn treenasimme 2 kertaa viikossa ja kausi alkoi 2.10.2021. Syksyllä ehdimme pelaamaan 4
turnausta (8 ottelua) ja Pekis 2 on sarjassa toisena, tasapistein (10) sarjaa johtavan Kalvolan keihään 3 joukkueen
kanssa. Aivan loppuvuodesta salit laitettiin kiinni aikuisten harrastustoiminnalta ja jäimme joulutauolle
ihmettelemään milloin taas pelit ja treenit jatkuu.

Pro-Stata
Pandemian repimässä salibandymaailmassa kukaan ei oikeastaan enää muista, koska on viimeksi pelattu ja missä.
Pro-Stata niminen perinteikäs salibandyjoukkue on kuitenkin olemassa ainakin kauniissa muistoissa ja Whatsappryhmänä.
Vuosi 2021 aloitettiin jonkinlaisten rajoitusten merkeissä ja samoissa merkeissä se lopetettiin. Kaudella
2020-2021 pelattiin kuusi sarjaottelua, joista ei yhtäkään vuoden 2021 puolella. Kevätkaudelta on siis todella vähän
raportoitavaa.
Kausi 2021-2022 ehdittiin aloittaa, tämän kauden otteluista vuoden 2021 puolelle sijoittui jo kahdeksan. Menestys
sarjaotteluissa oli totuttuun tapaan vaihteleva. Toimintasuunnitelmaan kirjattu saunailta onnistuttiin kuitenkin
rajoituspaineen alla pitämään, jota voidaan pitää merkittävänä onnistumisena tavoitteen mukaisen toiminnan
järjestämisessä. Myös pelillisesti on pysytty tavoitteissa, eli aina kun on saanut pelata, on tarpeeksi pelaajia saatu
paikalle. Vuonna 2021 Pro-Statan joukkueenjohtajana toimi totuttuun tapaan Sami Pohjavirta ja kapteenina Pasi
Suvitie. Ammattitaitoista valmentajaa ei etsimättömyydestä huolimatta ole löytynyt, eikä kaivattu. Kaudelle 2021-
2022 jatkettiin kaikin puolin tututtuun tapaan, pelaajistossa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, luontainen
vaihtelu siirsi joitain ukkoja treeniporukan puolelle ja jokunen siirtyi takaisin kilpajoukkueeseen.
Pandemiatilanteessakaan ei tapahtunut suuria mullistuksia, eli rajoituksia oli joskus, joskus oli passi, joskus ei ollut
passia mutta pelipassi piti olla, jos oli pelit. Suurin muutos joukkueen toiminnassa oli paluu myöhäisempää
harjoitteluaikaan, eli nykyisellään Pro-Stata harjoittelee Juteinikeskuksella keskiviikkoisin kello 20.30-22.00. Vuosien
saatossa illan viimeinen pelivuoro on johtanut siihen, että joukkue on äärimmäisen organisoitunut ja tehokas laitojen
keräämisessä varastoon. Muilta osin toiminta ei ole saavuttanut vastaavaa tehokkuutta.

Miehet 3, harraste
Keväällä ei tehty mitään, koska koronan takia kaikki aikuisten harrastetoiminta oli tauolla. Kesällä levättiin. Syksyllä
pääsimme taas saliin kerran viikossa, väkimäärän ollessa 19 peluria.

Naiset 1
Piskuttaret pelasivat kaudella 2020-2021 2.divisioonan Sisä-Suomen lohkossa. Koronavirus keskeytti Piskuttarien
salibandy-kauden jo marraskuun 2020 lopussa. Kaudella ehdittiin siis pelata vain kaksi turnausta eli neljä peliä.
Piskuttaret sijoittuivat sijalle 6 pelattujen otteluiden perusteella ja säilyttivät näin ollen suoraan sarjapaikan
2.divarissa kaudelle 2021-2022. Kauden 2020-2021 jatkuminen oli pitkään epävarmaa, joten joukkue jatkoi
monipuolista ulkoharjoittelua koronaohjeiden mukaisesti. Harjoituksia jatkettiin pienryhmissä 1-2 kertaa viikkossa.
Kausi ei kuitenkaan toiveista huolimatta jatkunut. Pienen tauon jälkeen joukkue aloitti ulkoharjoitukset myös kesällä,
pienpeliharjoitteilla. Kesätreeneistä osan joukkue hoiti omatoimisesti. Saliharjoitukset joukkue aloitti kerran viikossa
elokuussa ja normaalit talvikauden harjoitukset pyörähtivät käyntiin syyskuussa.
Joukkue pelaa kaudella 2021-2022 2.divisioonaan, tavoitteena joukkueella on sarjapaikan säilyttäminen. Joukkueessa
on kaudelle 2021-2022 18 pelaajaa, joista yksi on rinnakkaisedustuksella. Joukkuetta valmentaa Antti Koskinen.
Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa Juteinikeskuksella. Joukkue on pelannut syksykauden aikana 4 turnausta eli
8 peliä, voittaen niistä 3, tasapelejä 2 ja tappioita 3.

Naiset 2
Kevät 2021,silloin ei koronan vuoksi pelattu eikä harjoiteltu yhdessä. Se aika oli jokaisen omaa harjoitteluaikaa.
Kesän alussa jokainen teki omatoimitreenejä ja kesäkuussa jatkoimme koronasuositusten mukaisia harjoituksia
ulkotiloissa. Niihin kuuluivat mm kuntopiirit ja juoksuharjoitteet. Esimerkiksi Kaurialan kentällä ja Aulangolla
kävimme tekemässä porrastreenejä ja kuntopiirejä. Kesäkuussa pääsimme myös pitkän tauon jälkeen ottamaan
pallotuntumaa Juteinille. Kesällä oli myös sunnuntaisin mahdollisuus käydä Niko Kapasen kentällä pelaamassa. Vuoro
oli ajalle 1.6 - 30.9 ja 1,5 tuntia. Siellä saimmekin hyvät pelit pelattua.
Heinäkuun lomailimme.
Elokuun treenasimme Juteinilla kerran viikossa.
21.8 -22.8 olimme lipunmyyntitalkoissa Historic Grand Race kisoissa Ahveniston moottoriradalla.
Syksyllä aloitimme salivuorot Juteinilla, jossa meillä kerran viikossa oma vuoro ja kerran viikossa yhteisvuoro naisten
ykkösjoukkueen kanssa. Näillä vuoroilla teimme lajitreenin omaisia harjoitteita. Yhteisvuorolla N1 kanssa saimme
myös hyvää ja kovaa pelinomaista harjoitusta. Saimme myös syyskuun ajaksi tunnin vuoron Parolan lukiolle ja osa
hyödynsikin tämän mahdollisuuden. Tämä mahdollisti yksilöllisen harjoittelun ja useimpien toistojen tekemisen.
Syyskuussa pelasimme Juteinilla kaksi harkkapeliä. Pälkäneeltä tuli vastaan SB Luja, siitä tuli voitto ja toisena vastassa
oli Riihimäeltä tullut RSS Panthers II, joka oli sillä kertaa meitä parempi maalinteossa. Syksyn aikana pelasimme myös
pari harkkapeliä N1 naisia ja PIskun poikia vastaan.
Syyskuussa pidimme myös kauden aloituspalaverin. Siinä sovimme tulevan kauden tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt.
Valitsimme myös tulevan kauden kapteeniston ja toimihenkilöt.
Syksyllä ehdimme pelata neljä turnausta, joista saldona kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota.
Sarjataulukossa olemme syksyn ja vuoden 2021 pelattavien turnausten osalta sijalla 3/6.
Marraskuussa pidimme pikkujoulun ja tarkastelimme tavoitteidemme toteutumista.
Joulukuussa tuli käyttöön koronapassit ja 30.12.2021 salit laitettiin kiinni koronan vuoksi.
Joukkue vaihtui tälle kaudelle jonkin verran pelaajien puolella. Valmennuksessa sen verran muutosta, että Petri
jatkoi yksin ja Heidi vaihtui toimihenkilön rooliin pelaamisen lisäksi. Muutama äitiyslomalainen oli edellisellä kaudella
pois, mutta palailivat keväällä taas kuvioihin mukaan. Muutama pelaaja lopetti ja viisi uusi pelaaja saimme mukaan.
Pelaajatilanne oli todella hyvä. Listoilla oli 23 pelaajaa, joista 22 pelaavassa kokoonpanossa. Harjoituksissa Juteinilla
kävi keskimäärin 15 - 20 pelaajaa jokaisissa treeneissä. Isommilta loukkaantumisilta vältyttiin ja peleihin saimme
hyvin pelaajia kokoonpanoon. Plussana joukkueessamme on myös kaksi hyvää maalivahtia.

Naiset 3 harraste
Pitkän tauon jälkeen päästiin pelaamaan 2.9.2021. Vuorot lukion uudessa salissa ma 19-20 ja to 19.30-20.30.
Uusia tuli taas muutama mukaan, nyt meitä mukana 25 naista. Pelit saatiin melkein joka kerta.

Juniorit -05/-04
Vuoden 2021 kevättä varjosti koronapandemia ja yhtään sarjapeliä emme päässeet pelaamaan C2- tai B-junnujen
ikäluokassa. Pandemiasta huolimatta pyrimme järjestämään treenejä vähintään kaksi kertaa viikossa. Välillä saatiin
treenata pienryhmissä sisällä ja välillä ulkona tai omatoimisesti. Huhtikuun lopussa saimme vihdoin aloittaa
normaalit sisätreenit ja sen jälkeen toiminta olikin aktiivista koko loppuvuoden.
SC Weikkojen seura lopetti toimintansa kauden 2020-21 päätteeksi, joten kaudelle 2021-22 emme enää lähteneet
yhteisjoukkueilla, vaan SC Weikoista siirtyi kaksi valmentajaa ja kuusi pelaajaa PIskuun. Joukkueen lopullinen
vahvuus oli 23 poikaa, joten lähdimme kauteen vain yhdellä joukkueella. Kesällä valmistauduimme tulevaan kauteen
mm. ohjatuilla kuntosalikäynneillä sekä pelaamalla 8 harkkapeliä. Elokuussa osallistuimme P18 sm-karsintoihin
tarkoituksena hakea kovia pelejä ennen varsinaista sarjakautta. Karsintaturnauksen jälkeen osallistuimme TFTturnaukseen
Tampereella, josta tuomisina oli hopeaa. Syyskuussa pidimme vielä oman JuteiniCup turnauksen, jossa
finaalivastus oli sama YPA jolle hävisimme TFT:ssä. Tiukka finaali venyi rankkareille, jonka jälkeen pääsimme
nostamaan mestaruuspyttyä.
Varsinainen sarjakausi pyörähti käyntiin Sisä-Suomen ja Kaakkois-Suomen yhteisessä P18-kilpasarjassa. Syksyn
aikana ehdimme pelata 11 sarjapeliä (5 voittoa, 5 tappiota, 1 tasapeli).
Syksyllä teimme myös tiivistä yhteistyötä miesten 3.divarijoukkueen Pekis 1 kanssa. Treenasimme yhdessä
keskiviikkoisin ja osa pojista osallistui miesten peleihin. Vuosi 2021 oli koronasta huolimatta aktiivinen, ohjattuja
treenikertoja kertyi 106 kpl (204 tuntia) ja pelejä 31 kpl (joista harkkapelejä 8 kpl, turnauspelejä 12 kpl ja sarjapelejä
11 kpl)

Juniorit -07
Alkuvuodesta 2021 salit oli ensin kiinni ja sitten taas hetken auki, kunnes taas laitettiin kiinni. Oli todella haastavaa
seurata ohjeita ja tiedottaa joukkuetta alati muuttuvissa olosuhteissa. Turnausotteluita ei alkuvuodesta pelattu
lainkaan ja salibandyliitto päätyikin siihen että koko kausi peruttiin lopulta. 07 junnut harjoitteli lopulta huhtikuun
loppuun asti kaksi kertaa viikossa JUuteinikeskuksella ja sitten otettiin pieni irtiotto lajista ja vietimme toukokuun
taukoa.
Kesäkuussa aloitimme sisätreenit 1.kerta viikossa elokuun loppuun asti. Syyskuun alusta alkoivat kaksi kertaa viikossa
harjoitukset pyörimään taas Juteinikeskuksella ja syksyn mittaan alkoi uusia pelaajiakin saapumaan aika pieneksi
kutistuneeseen porukkaan. Joukkueessa lopulta 20 pelaajaa joista kolme on ns. treenivahvuuspelaajia. Kausi päästiin
aloittamaan P15 sisä-suomen haastajasarjassa 2.10.2021. Vuoden loppuun mennessä ehdimme pelaamaan 4
turnausta (8 ottelua) ja sarjassa olimme hieman keskikastia ylempänä sijalla 3. Joukkueita sarjassa on 7.
Juniorit -08-09
Keväällä -21 treenattiin kakskertaa viikossa ja odotettiin pelien jatkuvan, mitkä ei koskaan jatkunut. Joukkueen
vahvuus oli 25 pelaajaa ja kolme valmentajaa. Kesään mennessä joukkueen koko oli pudonnut 18 pelaajaan ja niillä
lähdettiin heinäkuussa ulkoharkkoihin, kahdesti viikossa. Elokuussa palattiin saliharkkoihin, ja muutamia alkukesästä
lopettaneita tuli samalla takaisin. Lokakuussa alkoi sarjapelit, niitä on takana kymmenen, joista ainoastaan yksi
voitto, mutta eiköhän niitä vielä toinenkin (ainakin) oteta.

Juniorit 10-11
Talvi ja kevät 2021 treenailtiin vaihtelevasti väkimäärän ja koronatilanteen mukaan kerran tai kaksi viikossa. Toinen
kerta Juteinilla ja toinen kerta pienpeliä ja juoksupainoitteisesti lukiolla uudessa salissa. Sarjassa oltiin mukana mutta
pelejä ei enää tämän vuoden puolella päästy pelaamaan.Muutama poika lopetti kauden aikana.
Kesäkuussa treenattiin vaihtelevin kuvioin ulkona. Pelailtiin futista Pekolassa ja Parolannummella. Parolannummella
käytiin myös apinaradalla ja portaissa. Heinäkuussa treenattiin Niko Kapaaen kentällä kerran viikossa, elokuussa
kerran viikossa Kapasen kentällä ja kerran viikossa Juteinilla sisävuorolla.
Syyskuussa siirryttiin sisälle treenaamaan, alkuun kerran viikossa mutta myöhemmin saatiin yhteisvuoro 08 junnujen
kanssa joten syyskausi treenailtiin kerran viikossa isolla kentällä omalla vuorolla ja kerran viikossa jaetulla kentällä.
Muutamia lopettaneita pelaajia palasi takaisin ja syksyn aikana saatiin jonkun verran uusiakin pelureita
mukaanlukien vakimaalivahti. Tällä hetkellä joukkueessa pelaajia 28, 27 poikaa ja 1 tyttö.

Juniorit -13
Keväällä vuonna -12 syntyneille oltiin aloittamassa uutta joukkuetta ja myös -13 syntyneet olisivat jatkaneet jo
edellisellä kaudella alkanutta toimintaansa. Vastuuhenkilöiden kesken päätimme yhdistää nämä kaksi ikäluokkaa
yhdeksi joukkueeksi, jolloin harrastaja määrä on suurempi. Tämän päätöksen takana oli mahdollisuus tarjota entistä
laadukkaampaa harjoittelua, kun harrastajamäärä on suurempi. Olemme tutustuneet entistä syvemmin lajin
sääntöihin ja edenneet leikeistä enemmän lajinomaisiin harjoitteisiin. Kuitenkin pidämme aina mielessä, että
salibandy on hauskaa ja ympäristö on turvallinen ja antaa kaikille mahdollisuuden lähtötilanteesta riippumatta
laadukkaaseen valmennukseen. Aloitimme harjoittelun kesäkuussa kerran viikossa Juteinikeskuksella. Tässä
vaiheessa tulevat pelaajat pääsivät tutustumaan uusiin pelaajiin ja valmennus sai myös hyvä mahdollisuuden nähdä
pelaajat ja tehdä tilannekartoituksen tulevan ryhmän tasosta. Kesän jälkeen olemme järjestäneet harjoituksia
Juteinikeskuksella ja lukion salissa yhteensä 34 kertaa. Näissä on ollut tarkoituksena luoda vakaa pohja ja tutustuttaa
pelaajat toisiinsa ja laajentaa lajituntemusta. Joukkue ei osallistu liiton sarjoihin, mutta päätimme osallistua
Teliläliigaan, jossa olemme päässeet pelaamaan turnausmuotoisia otteluita. Lisäksi olemme pelanneet
harjoitusotteluita lähialueen joukkueita vastaan. Pelejä on kertynyt joukkueelle yhteensä 13kpl. Olemme
kokonaisuudessaan järjestäneet toimintaa salibandyn parissa 47 tapahtuman verran. Joukkueen valmennuksesta
ovat vastanneet Mika Pietilä, Vesa Mattila, Markus Alin ja Miia Salminen.